reppari

Säästä luontoa, kierrätä!

sohvat

Suuri halli on täynnä esineitä. Sohvia, lamppuja ja astioita on esillä silmän kantamattomiin. Kahvikuppeja kahdellakymmenellä sentillä, sohvia muutamalla kympillä. Hallin nurkka on pullollaan rakennusvälineitä, on siellä muutama patjakin. Yläkerrassa esillä ovat kirjat, urheiluvälineet ja vaatteet.

Vantaan suuri kierrätyskeskus sijaitsee Koivukylässä. Pihassa pyörii kuorma-autoja, ja parkkipaikalla on kymmeniä autoja. Käytetty edullinen tavara houkuttelee ihmisiä, mutta miten kierrätyskeskus käytännössä toimii?

”Rahallista korvausta ei tule, eikä vaihtokauppoja tehdä, kun tänne luovutetaan tavaraa. Hinnat määritellään sen mukaan, että tavara liikkuu eteenpäin, ja että saadaan käyttökustannukset hiukan takasin päin”, kertoo kierrätyskeskuksen työntekijä Pasi Laine.

Halli on täynnä tavaraa, ja hyllyt pursuavat erilaisten astioiden ja koriste-esineiden paljoudesta. Tarjonta ei ole mistään pienimmästä päästä, sillä rompetta tuodaan tiuhaan tahtiin lisää.

”Asiakkaat tuo päivittäin tavaraa, ja Vantaan kaupungilta tulee monta kuormallista. Viikonpäivästä riippuen asiakkaita käy kahdesta kolmeen sataan päivässä.”

Kierrätyskeskukseen tuotavan tavaran ei tarvitse olla täysin uuden veroista, mutta niiltä edellytetään kohtuullisen hyvää kuntoa, mitään risaa ei hyllyjen täytteeksi oteta.

”Riittää että huonekalu on ehjä. Käytön jälkiä tietysti näkyy aina, koska ne on käytettyjä. Kunhan ne on ehjiä, niin ne kelpaa. Sillä lailla että ne saadaan eteenpäin”, Pasi ohjeistaa.

laukut

Mikä kierrätyskeskuksissa viehättää?

Leluosastolla kaksi naista pyörittelee uuden veroisia pehmoeläimiä käsissään. Eija ja Pirkko ovat tulleet yhdessä katsastamaan Vantaan kierrätyskeskuksen tarjontaa. Molemmat naiset ovat vannoutuneita kierrätyskeskusten ja kirpputorien vakiokävijöitä.

”Tykkään käydä usein kierrätyskeskuksissa ja kirppiksillä. On kiva katsella, mitä muut ihmiset on hylännyt. Espanjassakin kävin kirpparilla heti kun semmoinen löytyi”, Eija kertoo.

Naisia ei haittaa kierrätyskeskuksen käytäntö siitä, ettei vaihtokauppaa tehdä. Heidän mielestään on hyvä päästä tavaroista eroon, ei sen niin väliä saako siitä mitään vastapalkkioksi.

”Kun muutin, täältä tuli kuorma-auto hakemaan tarpeettomiksi jääneitä tavaroitani. Halusin vain päästä niistä eroon”, Pirkko pohtii.

Pirkko ja Eija ihmettelevät yhdessä pehmoeläinten hyvää laatua, ja alhaista hintaa. He vaikuttavat tyytyväisiltä kierrätyskeskuksen hinta-laatusuhteeseen.

”Vaihtoleluja lapsenlapsille, todella hyviä. Tässäkin 50 senttiä tämmöinen nätti”, Pirkko tuumaa, ja tarkastelee vaaleanpunaista pehmolelua.

Molemmat naiset kertovat tehneensä vuosien aikana paljon hienoja löytöjä, hyvänä esimerkkinä uuden veroinen toppatakki. Kierrätyskeskusten tarjonta on usein laaja, ja tavaraa löytyy joka lähtöön.

”En kyllä voisi olla kierrätyskeskuksessa töissä. Raahaisin kaiken rojun kotiin mukanani”, Eija naureskelee.

”Niin kuin se yksi Himohamstraajissa”, Pirkko virnistää, ja molemmat purskahtavat nauruun.

Pirkko ja Eija ovat löytäneet pehmoleluja kotiinviemisiksi

Pirkko ja Eija ovat löytäneet pehmoleluja kotiinviemisiksi

 

Kuvat ja teksti: Heidi Aaltonen

1 thoughts on “Säästä luontoa, kierrätä!

kommentoi